Henkivartija

Turvamies eli henkivartija on turvallisuusalan huippuammattilainen, joka nimensä mukaisesti vastaa asiakkaan hengen ja fyysisen koskemattomuuden suojaamisesta. Turvamies on helposti lähestyttävä asiakaspalvelija, joka osaa ratkaista muutkin kuin turvallisuuteen liittyvät ongelmat. Turvallisuus ja palvelu kulkevat käsi kädessä.

Suuri osa asiakkaidemme turvallisuutta uhkaavista tilanteista voidaan ratkaista muilla keinoin, kuin tilaamalla henkivartija asiakkaan luokse. Voimme esimerkiksi laatia henkilökohtaisen turvallisuussuunnitelman, jota noudattamalla asiakkaamme oppii itse parantamaan omaa turvallisuuttaan.

Kaikki turvamiehemme ovat erittäin kokeneita konfliktien ja uhkatilanteiden ratkaisemisen ammattilaisia, keskimääräisen työkokemuksen ollessa 20 vuotta. Hoidamme kaikki toimeksiannot lievimmän keinon ja vähimmän haitan periaatteita noudattaen, kaikkien osapuolten perusoikeudet huomioiden.

Käytännön suojaustoimet voidaan tehdä joko näkyvästi tai huomaamattomana osana päivittäistä elämää. Toimeksiannosta ja uhkan tasosta riippuen turvamiehemme voivat työskennellä joko yksin tai ryhmänä. Korkean riskiluokituksen toimeksiannoissa henkivartijamme voidaan tarvittaessa varustaa myös ampuma-aseilla.

Henkilösuojauspalveluumme ovat jo vuosien ajan luottaneet lukuisat yksityishenkilöt, yritysasiakkaat sekä julkisuuden henkilöt, tavallisista yksinhuoltajista aina viihdemaailman kuuluisimpiin henkilöihin asti.

Millaisessa tilanteessa kannattaa ottaa yhteyttä?

Olemme erittäin matalan kynnyksen toimija, eli yhteyttä kannattaa ottaa heti kun koet turvallisuutesi tai yksityisyytesi olevan jollakin tavoin uhattuna. Otamme kaikki asiakkaamme vakavissamme, joten sinun ei tarvitse huolestua siitä, onko tilanteesi riittävän vakava ottaaksesi yhteyttä meihin. Yhteydenottosi jälkeen turvallisuusasiantuntijamme tekee tilannearvion, jonka jälkeen voit päättää onko palvelumme ratkaisu ongelmaasi. Tilannearvion laatiminen on maksutonta.

Mitä turvamies tekee?

  • Laatii henkilökohtaisen turvallisuussuunnitelman, jolloin asiakkaamme oppii itse parantamaan omaa turvallisuuttaan ilman henkivartijan läsnäoloa
  • Vastaa kokonaisvaltaisesti toimeksiantajan ja hänen läheistensä koskemattomuuden suojaamisesta
  • Auttaa turvaamaan asiakkaan päivittäisen toiminnan häiriöttömyyden
  • Auttaa suojautumaan kyber- eli verkkorikollisuudelta
  • Toimii henkilökohtaisena turvallisuusneuvonantajana, avustajana ja asioiden järjestelijänä
  • Toimii autonkuljettajana
  • Neuvoo, opastaa ja kouluttaa turvallisuusasioissa sekä asiakasta että tämän henkilökuntaa
  • Yhteyshenkilö toimeksiantajan ja viranomaisten välillä
  • Avustaa juridisissa asioissa, kuten rikosilmoituksen laatiminen ja lähestymiskiellon hakeminen

Tavanomaisia toimeksiantoja

  • Uhka-analyysit (uhkaajan vaarallisuuden arviointi ja hyökkäyksen toteutumisen todennäköisyys)
  • Erilleen muuton turvaaminen päättyneen parisuhteen jälkeen
  • Väkivaltaiselta ex-kumppanilta suojautuminen
  • Kotihoitajien hoitokäyntien turvaaminen
  • Stalking- eli vainoamistapaukset
  • Työntekijän irtisanomis- ja kuulemistilaisuudet, YT-neuvottelut, puheeksiotot
  • Yhtiökokoukset, kokousturvallisuus
  • Poliittiset tilaisuudet
  • Todistajansuojelu ja oikeusistuntojen turvaaminen
  • Julkisuuden henkilöiden esiintymiset
  • Kotirauhan ja yksityisyyden suojaaminen
  • Turvakodin ulkopuolella tapahtuvan asioinnin turvaaminen
  • Asiakkaan kodin ja työpaikan turvasuojaus (hälytysjärjestelmät, rakenteellinen suojaus, kameravalvonta ym.)

etsivätoimisto yksityisetsivä henkivartija turvamies turvallisuuskoulutus henkilösuojauskoulutus henkivartijakurssi TECC taktinen ensiapu